Suhinaa

Vilskettä piisaa.

Toissa viikonloppu meni oksennustaudissa (koko perhe, myös Pöpöläinen tällä kertaa…), viime perjantaina kävimme Pöpöläisen kanssa yhden yön vauvaristeilyllä Tukholmassa ja sitten tein koko viikonlopun töitä.

Tämänkin viikon joudun tekemään hommia hullun lailla, jotta saisin kursittua kokoon suuria keskenolevia projekteja. Iltaisin pitäisi kerrata espanjan verbien aikamuotoja, kun kerran kesäkurssikin pääsi jo alkamaan. Viikonlopuksi riittäisi lakkiaiskutsuja joka päivälle. Suuntaamme vain yksille juhlille, kummitytön lakkiaisiin Keski-Suomeen.

Ja kun tämän kaiken yhdistää huonosti nukuttuihin öihin, toista viikkoa kylässä oleviin isovanhempiin ja kevään aiheuttamaan yleiseen levottomuuteen joka ruumiinjäsenessä, niin …ylikierroksillahan tässä mennään.

Olimme eilen työporukalla virkistäytymispäivässä. Kuulimme myös luentoa hyvän mielen rakennuspuista ja kovasti sosiaalipsykologi painotti, että kaiken a ja o on, että immeisellä olisi työnsä lisäksi riittävästi virkistäytymismahdollisuuksia muussa elämässään, esim. ihmissuhteita, liikuntaa ja riittävää yöunta.

Meikäläisen tapauksessa olisi kyllä ollut parempi korostaa jotakin hiljentymis- tai rauhoittumiskeinoa. Silloin kun menoja on joka viikonlopulle ja joka illalle, yhdestäkään ei virkisty. Mistään en ehdi tässä äläkässä nauttimaan, vaan koko ajan on jännitän, että mikä mahtaa olla unohtumassa, mitä pitäisi muistaa ja mihin pitäisi ehtiä ja suren sitä, mikä on pakko jättää väliin.

Kunhan tästä viikosta ja ensi viikonlopusta päästään, lupaan olla menemättä pariin iltaan minnekään paitsi hiekkalaatikolle ja leikkimökkiin. Uskomatonta, Pöpöläinen osaa jo keittää leikkikahvit ja tarjota sitä pikkuisesta posliinikupista äidilleen!

Puhdasta

Latasin illalla pyykkikoneen täyteen ja ajattelin, että käynnistänpä masiinan vasta aamulla.

No, aamulla kiirehdinkin heti suihkuun ja suihkusta tullessa huomasin, että konehan on jo tyhjä ja pyykit ovat jo telineellä kuivumassa. Ai jaa, mies on tainnut sittenkin illalla jäkismatsin aikana laittaa koneen pyörimään ja lopuks pyykit kuivumaan, en vain kuullut mitään ääniä makuuhuoneeseen.

Huhuilen keittiöön: Pesisks sää sittenkin noi pyykit eilen? – Ai eikö ne ollukkaan puhtaita, kuului vastaus. Päällimmäiset kun oli ainakin märkiä!

NO EI NE OLLU PUHTAITA. Päällimmäiset olivat märkiä siivousrättejä ja kaikki muut olivat rutikuivia eilispäivän vaatteita. Ihmettelen, miten miehen silmään ei yksikään likatahra ollut pistänyt.

Ruokalappukin oli niin kaunistu narulle solmittu. Harmi vain että siinä oli edelleen kauttaaltaan sentin kaurapuurokerros.

Illalla

Uh huh. Olen tosi rättipoikki. (Yleensä tätä lausetta seuraa uusi entisiäkin huonommasti nukuttu yö, mutta silläkin uhalla…) Päällä on vielä matkaväsymystä, alla kaksi viikkoa todella reikäisiä öitä (5-50 herätystä/yö) ja painolastina runsaasti tekemättömiä työtehtäviä (työkaveri otti loparit ja jätti osan tehtävistään mulle kunnes jatkaja löytyy, jipii).

Näitä arjen sekalaisia haasteita seurasi rasittava viikonloppu: äitini oli vierailulla uuden miesystävänsä kanssa ensimmäistä kertaa, ja jos aikaisemmat äidin soolovierailut ovatkin menneet joskus jopa hyvin, niin tämä oli yhtä kivirekeä ylämäkeen koko viikonloppu.

Tämä päivä oli sitten kuin sokeri pohjalla: äitien laupeuden ja hyvyyden virallinen kansainvälinen ylistyspäivä, jolloin olin räjähtää pienelle pirpanallemme noin x-kymmentä kertaa…. Aamu alkoi suloisesti puoli viisi, jolloin kaveri päätti aloittaa päivänsä istuskelemalla sängyssään, juttelemalla ja lauleskelemalla…tunnin jälkeen Pöpöläinen armahti itkun partaalla olevia vanhempiaan ja nukahti vielä uudelleen pariksi tunniksi. Sen jälkeen olemme tasaisesti skabailleet vuorotellen syömisestä ja nukahtamisesta: aamupala: ei kelvannut, lounas: kelpasi, välipala: ei kelvannut, päivällinen: kelpasi, puuro: ei kelvannut. Aamupäiväunia varten sain työnnellä Pöpöläistä rattaissaan maailman ääreen ja takaisin kunnes hänen ylhäisyytensä vihdoin suostui nukahtamaan kolmeksi vartiksi. Iltapäivällä yritin saada ylikierroksilla käyvää vekaraa  ensin nukahtamaan viereen rinnalle, ja kun Pöpöläisen lisäksi itku tuli omiinkin silmiini, otin tossut jalkaan ja lähdin kolmen kilsan vaunulenkille metsän siimekseen: ei toivottua tulosta sieltäkään. Lapsi vain yritti kiinnittää metsässä liikkuvien lastensuojeluviranomaisten mielenkiinnon a) huutamalla lähes tauotta b) hyppäämällä vauhdissa kyydistä c)  rimpuilemalla irti valjaista, joihin hänet oli tämän jälkeen vaunuissa kiinnitetty c) hirttämällä itsensä vaunujen valjaisiin yrittämällä kääntyä niissä mahalleen. Silmiään väsymyksestä hierovalle Pöpöläiselle ei vaan koskaan tainnut mennä jakeluun, miksi niissä kirotuissa kärryissä ollaan ja siellä metsässä tarvotaan. Taisi luulla että äitimuori jotenkin huvikseen ulkoilee, joo. Kateellisena ja kiukkuisena katsoin sitä unelmaperhettä, joka oli polkupyöräillyt samoille metsäpoluille valkovuokkojen poimintaan: äiti tarjoili retkimehuja kolmelle alle kouluikäselle lapselleen, joilla kaikilla oli jo suloiset kimput käsissään. Meillä ei moisia retkiä tulla pelkästään äidin ohjauksessa tekemään – eikä kolmen lapsen kanssa.

No mutta jotenkin tänne iltaankin on nyt päästy. Se hyvä puoli päivästä seurasi, että Pöpöläinen nukahti todella helposti ja vaivattomasti, onneksi. Kun kahdeksan aikaan olimme nauttineet iltatissin, lapsosen silmissä oli jäljellä enää lasittunut jähmettynyt katse. Hän oli yksinkertaisesti nukahtanut silmät auki. Kun hyräilin pari tavua Sinisestä unesta, silmät sulkeutuivat.

Nyt istun valkoviinilasin kanssa ja aion mennä vielä katselemaan alkukesän kukkeaa puutarhaani.

Aah tätä äitienpäivän ihanaa rauhaa.

Pienen kanssa matkustamisen huomioita

Turvaistuin

* lentokoneessa

Pöpöläisemme on jo liian iso ja menevä sullottavaksi lennon ajaksi ns. baby basketiin, jollaisia voi joillakin lennoilla etukäteen tilata vauvoille. Sain kuitenkin idean kysyä lähtöselvityksessä, josko koneesta löytyisi niin paljon tilaa, että saisimme viereemme tyhjän paikan, johon voisimme kiinnittää turvaistuimen ja antaa Pöpöläisen matkustaa siinä. Koska matkustimme päivälennoilla, tyhjää tilaa oli mennen tullen yllin kyllin ja saimme turvaistuimelle oman paikan. Tämä osoittautui napakymppiratkaisuksi: Pöpöläinen matkusti tyytyväisenä omassa tutussa istuimessaan, rauhallisena kuin viilipytty, nähtävästi ymmärtäen, että tämä on hänen oma paikkansa, jossa istutaan rauhallisesti. Olin etukäteen pelännyt, miten lentomatkat menisivät, jos joutuisimme pitelemään poikaa sylissä: veikkaanpa että se olisi ollut pitemmän päälle todella vaikeaa. Sylissä kun Pöpöläinen kiermustelee, vääntelehtii, haluaa seisomaan, haluaa kävelemään, haluaa taputtaa edessä istuvan päälakea, kurkistaa penkkien välistä takariville.

* autossa

Meille oli selvää, että ottaisimme Pöpöläiselle turvakaukalon mukaan tälle matkalle. Olisimme voineet vuokrata turvaistuimen myös paikan päältä, mutta halusimme ottaa oman istuimen mukaan lentokonetta varten. Hänen vauva-aikojensa turvakaukalo ei ole jäänyt vieläkään liian pieneksi, joten jätimme isomman
turvaistuimen mukaan ja reissasimme kevyemmällä turvakaukalolla. Turvakaukaloa tarvittiin lomalla tehtäviä pitempiä automatkoja varten. Jäin kuitenkin miettimään, miten muut vanhemmat tekevät, jos lomaan liittyy useita pieniä taksimatkoja kaupungilla, käykö sitten niin, ettei turvakaukaloa tule raahattua mukana, koska sille ei ole kaupungilla säilytyspaikkaa? Kätevää olisi, jos käyttäisi sellaisia rattaita, joissa kaukalo voidaan integroida runkoon. Mutta kun lapsi kasvaa, ei hän enää sovi kaukaloon ja tarvitsee oikean turvaistuimen? Miten perhe sitten matkustaa turvallisesti vilkkaassa kaupunkiliikenteessä?

Miten saada lapsi jaksamaan

Otimme mukaan runsaan varaston herkkuja: maissinaksuja, muumikeksejä, rusinoita, joilla tsemppasimme pientä matkalaistamme lentokoneessa, tungoksessa, jonoissa ja muissa tylsissä tilanteissa. Ostimme matkaa varten myös pari uutta kiinnostavaa lelua sekä hiljoonabiljoona läppää sisältävän läppäkirjan, jonka kanssa puuhatessa saatiin aina kulumaan tovi jos toinenkin. Kaikessa auttoi se, että aikuisia oli mukana useita, jolloin aina joku jaksoi/ehti/saattoi ottaa väsyneen lapsosen erikoishuomaansa.

Ruokapurkit, vesipullo, vaipat, käsipyyhkeet

Nämä olivat ne arkielämän tärkeät, joita ei saanut unohtaa majapaikkaan. Roudasimme kilokaupalla Pilttejä mukanamme, jotta nirsoksikin välillä heittäytyvä lapsemme saisi varmasti hänelle kelpaavaa ruokaa. Hätävarjelun liiottelua ehkä, mutta kun yritimme ruokkia Pöpöläistä myös paikallisilla oikeilla aikuisten
ruoilla, menestys oli varsin laihaa.

Aurinkosuojat

Pienelle oma aurinkorasvansa, jota laitettiin ahkeraan. Mutta miten saada lapsi hyväksymään päähänsä lippahattu tai mikä vielä kauhempaa, aurinkolasit? Pöpöläinen nakkasi ne kymmenessä sekunnissa rattaista ulos. Tyydyimme vain vetämään rattaiden kuomua syvempään niin, että suurin osa auringon säteistä ei pääsisi porottamaan suoraan kohti.

Ruokailut

Meidän aikuisten lomafiilikseen olisivat kuuluneet pitkät ja herkulliset lounaat tai päivälliset. Nyt taas tilanne oli toinen. Ruoka-aika ja -paikka tuli valittua useimmiten sen perusteella, että siellä olisi tilaa heti, siellä olisi lapselle mukavaa viihdykettä katseltavaksi (kuten akvaario, joka oli heti iso hitti), paikka ei näyttäisi liian hienolle, jos Pöpöläinen innostuu hihkumaan tai vinkumaan liian äänekkäästi ja mikä tärkeintä: ruoka tulisi nopeasti. Varsinkin tuo jälkimmäinen oli vaikeaa arvioida oikein. Puolen tunnin odotus tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, ja siinä vaiheessa Pöpöläiseltä oli loppunut jo kaikki mielenkiinto naksuihin, leluihin, akvaariokaloihin ja mihin ikinä. Sitten jonkun seurueesta oli vain lähdettävä työntelemään lasta rattaissa ja jatkettava omaa ateriaansa myöhemmin, kun joku vuorostaan viihdyttää lasta. Yhtenä päivänä saimme lounasseuraksi toisen lapsiperheen, ja oli ilmiselvää, että toisen samanikäisen seura tsemppasi molempia lapsia jaksamaan. Vekarat olivat aika söpöjä yrittäessään juottaa toinen toisiaan omista pienistä juomamukeistaan…

Syöttötuolissa istuminen, silloin kun sellaisia joistakin paikoista löytyi, saattoi lisätä lapsen jaksamista. Sack ‘n seat -matkasyöttötuoliä käytimme lähinnä majapaikoissamme, emmekä kahviloissa tai ravintoloissa.

Aika pian me aikuiset kuitenkin tajusimme, että päiväruokailut kannattaa hoitaa mahdollisimman nopeasti ja eleettömästi, nukuttaa lapsi illalla aikaisin ja keskittää herkuttelutarpeet ilta-aikaan… Siitä tietysti seurasi, että lapsi heräsi seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan ja vanhemmilla olisi vielä uni painanut silmää, mutta mitä siitä, eipä tätä lomaa oltu nukkumista varten suunniteltukaan…

Takaisin

Kotona & arjessa jälleen! Kaikki meni hienosti, paljon hienommin kuin odotin!

Asiaa auttoi mitä suurimmissa määrin se, että Pöpöläisen mukavuuksista oli vastaamassa vähintään kolme aikuista: mies, minä ja ystävämme Pöpöläisen kummisetä. Lapsettomaksi ihmiseksi kummisetä tuntui ymmärtävän yllättävän paljon lapsen (ja sitä kautta meidän kaikkien) viihtyvyyteen vaikuttavista asioista. Ja kyllä Pöpöläinenkin ihan selvästi tsemppasi: jaksoi istua rattaissa huomattavasti pitempään kuin uskalsin kuvitella (luultavasti maisemat ja tapahtumat, joita tarkkailla olivat keskivertokauppareissua kiinnostavampia), sieti epäsäännöllisiä päiväuni- ja ruoka-aikoja ja nukkui kun nukutti, oli paikkana sitten turvaistuin, sohva, syli, tai rattaat, ei saanut lentokoneraivareita eikä, HUOM, yhtään autoraivaria, mikä oli suorastaaaaaaan kummallista.

Yksin en silti lapsen kanssa kaupunkilomalle lähtisi. Siitä ei nauttisi tämän perheen äiti eikä  varmasti lapsikaan. Uh huh huh.

Eilen kotiutuessamme Pöpöläinen kävi vanhaan tapaansa läpi kaikki rakkaat lelunsa ja kaappinsa ja komeronsa ja puhua pulputti omaa kieltään innostuneella äänellä, luultavasti tervehtien tavaroitaan ja leikkikavereitaan ja selostaen näille kaikkiea, mitä oli kokenut ja nähnyt. Liikuttavaa.

Mutta yksi pahe pääsi taas luikertelemaan perheeseemme: yötissi. Pöpöläinen tuppasi heräämään joka yö pari-kolme kertaa. Jotta koko muu talo ei olis joutunut kuuntelemaan kaunista kirkasta sopraanoääntä kello yksi, kolme tai puoli kuusi, niin oli parasta ottaa lapsi rinnalle. Se kun hiljensi kitisevän lapsen nanosekunnissa ja auttoi myös koko perhettä jatkamaan uniaan nopeammin kuin mikään tassutus tai suhina. Mutta nyt kun olemme taas takaisin omassa arjessamme, eivät moiset lomaherkut voi jatkua.   Olemme siis taas vaihteeksi, olisikohan noin neljännettä kertaa, yötissivieroituksen tarpeessa. Ja ihan omaa syytämme…