Karhunpoika, äiti ja isoäiti sairastavat ja meloni halkeaa

Kävimme lääkärissä ja niinpä vain Pöpöläisen korvasta löytyi yksi tulehdus ja keuhkoputkista toinen. Antibioottia lääkkeeksi. Minäkin sain yskänlääkereseptin, kun tuuletin keuhkojani pihalle lääkärin vastaanotolla. Äsken soitin äidilleni (joka  huom. oli viime viikolla meillä täällä käymässä!) ja jo vain, olipa tauti tarttunut häneenkin. Eli nyt sitten sairastetaan kolmessa kolottavassa polvessa.

Mietin eilen miten ilahduttaa pientä sairasta, jonka keskittymiskyky ei tunnu olevan taudin vaikutuksesta entisenlainen. Päätin aukaista pari yksivuotislahjaksi tarkoitettua pakettia etukäteen ja aivan oikein, uudet lelut paransivat kränäpussimme mieltä huomattavasti. Tänään kävimme hakemassa kaverilta lainaksi taaperokärryn, joka sekin otettiin hihkaisuilla vastaan. Kaikkein hauskinta oli kuitenkin K-marketin tarjouksesta ostetun hunajamelonin kanssa. Pöpöläinen istui syöttötuolissa ja pyöritteli melonia ruokapöydällä edessään, töni ja työnteli sitä. Välillä meloni pudota muksahti vekaran syliin – ja siitäkös riemu repesi. Pitkästä aikaa näin Pöpöläisen oikein nauraa hohottelevan ja katselevan minua onnellisin silmin. Leikki melonilla kesti aikansa -  tarkalleen ottaen siihen asti, kun meloni pääsi toista kertaa putoamaan lattialle asti ja halkesi keskeltä kahtia. Pöpöläinen jäi hiljaisena syöttötuolinsa korkeuksista tuijottelemaan haljennutta leikkikaveriaan.

Mutta kun olin nukuttamassa Pöpöläistä, pikkuinen nosti päänsä vähän väliä patjalta, katsoi silmiini ja nauroi ääneen. Taisi olla meloni mielessä. 

Palvelutehtävä

Työkaveri kysyi perjantaina, mitä minulle tulee mieleen ajatuksesta, jonka mukaan vanhemmuus on palvelutehtävä. Hänen vanha ystävänsä oli kertonut saavansa tästä ajatuksesta paljon voimia lapsen kanssa olemiseen, mutta työkaveriani lause ei oikein puhutellut.

Mietimme tätä yhdessä. Paljon kai riippuu siitä, miten tuon palvelu-sanan mieltää. Pahimmillaan mieleen saattaa nousta “vaativa asiakas”, eli pompottava lapsi ja häntä alistuneesti totteleva väsynyt vanhempi. Mieleemme nousi myös karmea 1970-luvun lastenlaulu, jossa lapsi pyytää äidiltään viikkorahaa, jonka äiti kieltää ja laulaa: yhdeksän kuukautta minä kannoin sinua ilman palkkaa.

Palveluammattiin ryhtyviltä monesti toivotaan erityistä suuntautumista palvelualalle ja aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä  Tällä kai siis tarkoitetaan, että palvelutehtävässä työskentely vaatii tietynlaista luonnetta, ehkä kärsivällisyyttä, ymmärtäväisyyttä, luonnetuntemusta ja hyvää omaa itsetuntoa. Auts. Pitäisikö äidinkin siis olla tätä kaikkea????

Positiivisesti ajateltuna palvelutehtävä kai voi tarkoittaa lapsen ohjaamista ja opastamista ihmisenä olemiseen, sen iloihin ja vaikeuksiin. Kasvamisessa auttamista. Ihmisenä olemisessa auttamista. Sitähän me kaikki tarvitsemme, olimme sitten pieniä tai isoja lapsia.