Sillä on jano!

Kävimme ravintoterapeutilla alkuviikosta. Käynnin syynä oli tutkailla, miten Pöpöläisen maidoton ruokavalio on lähtenyt sujumaan, mutta minulla tietenkin oli noin sata ja yksi muutakin kysymystä alan ammattilaiselle. Mukana meillä oli kahden viime vuorokauden muistiinpanot Pöpöläisen ruokailuista, imetyksistä ja unista.

(Oli muuten ihmeellinen paikka se ravintoterapeutin työhuone: kolme hyllyllistä oli täynnä erilaisiin erikoisruokavalioihin sopivien elintarvikkeiden pakkauksia ja yksi hylly erilaisten ruoka-annosen muovisia jäljitelmiä, kuten puoli lautasellista riisiä….  )

Kädet tutisten työnsin täti terapeutille muistiinpanomme ja miehen kanssa kilvan kerroimme tarinaamme: lapsella on maitoallergia ja ehkä muitakin allergioita, suvussa keliakiaa, kiinteitä on opittu syömään hitaasti ja edelleen menekki on kovin vaihtelevaa, korviketta ei osata juoda, juoda ei oikeastaan osata, vaan vain hörpitään, tuttipullo ei kelpaa, yöt syödään tissiä. Oikein oksensimme koko tilanteemme.

Ja hetken tuumailtuaan täti tuumasi seuraavaa:

Näyttää siltä, että Pöpöläinen tankkaa koko nestetarpeensa yöllä tissistä, eikä siksi juo päivisin. Antamamme ruoka on hyvää ja monipuolista, aterioita voisi olla vielä yksi lisää. Ruokailujen ei saa antaa kestää yli puolta tuntia, ettei lapsi turhaan opi hitaaksi syöjäksi. Ruokiin kannattaa lisätä teelusikallinen rypsiöljyä tuomaan lisää energiaa. Juomaan pitää opetella millä hyvänsä vimpaimella. Vanhempien kannattaa itsekin syödä ja juoda lapsen kanssa yhdessä, jotta lapsi oppii mallista, että ruokailujen yhteydessä myös juodaan. Töistä palatessani tulisi lapsella olla jo päivällinen syötynä, ettei kotiintuloimetys sotke ruokahalua – muuten iltaruoka jää syömättä. Illalla kannattaa syöttää lapselle leipää margariinilla tai öljyllä siveltynä, sillä kuitupitoinen leipä pitää nälkää poissa pitempään kuin soseet ja maito.

Näillä eväillä meillä on jo harjoiteltu muutama päivä. Korvikemaito on alkanut maistumaan päivisin – ei mukista eikä tuttipullosta vaan sellaisesta urheilukorkillisesta vissypullosta (!!!). Myöhemmin urheilukorkki yhdistettiin kuitenkin pieneen muoviseen kerhopulloon, nyt pulloa on helpompi lapsenkin pidellä. Yöunet ovat hieman – siis hieman – parantuneet, viimeisinä öinä on heräilty enää kolme kertaa syömään ja välissä on ollut yhtäjaksoista unta 1,5 -4 tuntia.

Pöpöläisellä oli siis tädin kokemuksen mukaan JANO. Ei ihme, etteivät tassuttelut, silittelyt, hyrinät ja sylittelyt rauhoittaneet itkevää lasta.

Aattelepa omalle kohalles.

kivaa!

Pöpöläinen on aivan ihastuttavassa iässä! (Yöunethan siis  ovat vieläkin reikäisiä kuin isukin kalsarit, miksipäs se asia mihinkään korjaantuisi…)

* Meillä osataan vihdoin ja viimein pyörimisen ja kierimisen lisäksi ryömiä eteenpäin. Hurraa! Enää ei kiukutella lentäjäasennossa, kun lempilelu on kymmenen senttiä liian kaukana!

*Mitään kiirettä maailman eri kolkkien tutkimisen suhteen ei näytä kuitenkaan olevan – Pöpöläinen on luonteeltaan enemmän rauhallinen näprääjä kuin seikkaileva kulkuri. Äiti ja isä pääsevät vielä siis helpolla, sillä lapsi ei vieläkään yritä liikkua pitkiä matkoja, ylittää kynnyksiä tai pyrkiä portaikkoon.

* Pukeminen ei enää ole aikuisten keksimä painin sukuinen urheilulaji, vaan Pöpöläinen osaa auttaa jo vaatteiden laitossa: pienet kännyt eivät enää takerru hihojen sisuksiin, vaan sujahtavat nopsasti paikoilleen.

* Päiväunille nukahdetaan ulos melko helposti, aina ei  tarvita edes hyssyttelyä. Unet kestävät noin tunnin/kerta, unille mennään kahdesta kolmeen kertaa päivässä.

* Lempileikkejä ovat ehdottomasti kaikki riehumis-/rymy-/vatkailuleikit. Siis ne, kun isäpappa tekee päivän hauistreeninsä lennättämällä/hyppyyttämällä/riiputtamalla lasta pää alaspäin. Yhtään ei pelota, miksi pitäisi? Pitäähän isä minusta kuitenkin aina kiinni.

*Toiseksi parasta ajanvietettä on Hesariin Kääriytyminen. Annetaan lattialla olevalle lapselle koko Hesari. Seurataan vierestä, kuinka tuleva Jorma Uotinen suorittaa nykytanssia ja päätyy hihkuen, posket punaisina ja kädet painomusteessa  käärimään itsensä hesarirullaan. Leikki on loppunut, kun a) tanssija alkaa syödä tanssiteoksensa osia tai b) ei pysty enää liikkumaan Hesarin sisällä.

* Kirjat kiinnostavat, varsinkin ne, jotka ovat erikoisen muotoisia. Kirjoja ei enää pelkästään syödä, vaan niitä nykyään myös katsellaan. Pöpöläinen osaa mennä omalle kirjahyllylleen (alin hylly…) ja valitsee sieltä itseään kiinnostavan kirjan, jota alkaa selailla. Sivut kääntyvät hienosti, ja Pöpöläistä seuraamalla näkee selvästi, mitkä kirjat ja kuvat kiinnostavat toisia enemmän. Huuhkaja, jolla on pistävä katse, vetää puoleensa magneetin tavoin. Kuva on samaan aikaan pelottava ja kiinnostava. Välillä Pöpöläinen laittaa pienen kätensä huuhkajan silmien päälle, jotta kuvaa ylipäätänsä kärsii katsoa.

* Syöntikin on alkanut sujua, kun niitä “tiskirätille” maistuvia ruokia on alettu tuunata hiukan kiinnostavimmiksi esim. lisäämällä niihin kanajauhelihaa tai bataattia tai… ja sormiruoat on pop: banaani, maissinaksut, mandariinit… Piparkakkuakin on maistettu, ja HYVÄÄ oli. Tosin nassuun nousi jälkeenpäin hetken ajaksi niin punaisia läiskiä, että uutta nuorelle herralle ei tarjoiltu sitten sen enempää. Syöttämisen traumoittama äiti on kuitenkin edelleen helpottunut, että ei ole enää päivän pääsyöttäjävastaavaylikenraali, vaan “likainen työ” on kotona olevan isän vastuulla.

* Puhetta tulee pulputtelee. Suomi – Pöpöläinen – Suomi  -sanakirjaa ei  rankoista etsinnöistä huolimatta ole löydetty, joten tulkit ovat hieman hätää kärsimässä. Ä-ti ja  hy-vä tulevat useasti. En tosin tiedä, tarkoittavatko ne sitä, mitä ensi kuulemalta luulisi.

* Toisia ihmisiä on niiii-in kiinnostava tarkkailla. Bussimatkat menevät rattoisasti, kun saa flirttailla jollekin lämminhenkiselle ihmiselle. Vierastamista ei ole juurikaan – uusiin ihmisiin Pöpöläinen näyttää suhtautuvan voittopuolisesti luottamuksella. Vauvatapaamiset ovat tärkeitä.  Muita vauvoja kosketellaan ja nuoleskellaan niin paljon kuin vanhemmat vain tautipelossaan sallivat.

* Vanhemmat ovat Pöpöläiselle kuitenkin ne kaikista tärkeimmät aikuiset. Kotiinpaluu pienen poissaolon jälkeen nostattaa hihkun ja ilon, pitkän poissaolon jälkeen ensin hymyn ja sen perään haikean itkuunpärähdyksen joka kuitenkin lakkaa syliin päästyä. Sylittelyä ja halittelua harrastetaan runsaasti. Märkiä pusuja myös.  Pöpöläinen osaa jo antaa niitä pyynnöstäkin. Ainakin silloin tällöin.

Elämä on noin oletusarvoisesti ihanaa!

Pikku kakkonen

Elanor ehti ensin. Nähtävästi meillä maalismammoilla on todellakin samat asiat ajatuksissa samoihin aikoihin. Minäkin olen huomannut pohtivani seuraavaa Suurta kysymystä: Milloin on Pikku Kakkosen aika?

Ensin haluaisin kuitenkin saada asiat takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, jos sellainen on enää mahdollista. Siis että oppisimme elämään toistemme kanssa ilman suurempia huolia, nukkuisimme taas öitä ja tekisimme vähän töitäkin. Kaveri, jolla oli yhteen aikaan kaksi alle 1-vuotiasta lasta, on ilmoittanut, että saamme yrittää uutta raskautta ennen Pöpöläisen kaksivuotispäivää vain hänen kirjallisella luvallaan. Joskus olen ajatellut, että tuo kahden vuoden ikäero voisi olla optimaalinen. Nyt tajuan, että jos kahden vuoden ikäeroon pyrittäisiin, yrittäminen pitäisi aloittaa … jo puolen vuoden päästä. JO! Siis sehän on älyttömän pian! Justhan tässä odotusvaatteet saatiin varastoon, joko niitä sitten kesällä taas tarvittaisiin? Uh huh.

Tulin tällä viikolla testanneeksi, miltä ajatus uudesta raskaudesta tuntuisi. Jatkuva jano, rasvaisen ruoan aiheuttama yökötyksen tunne ja ainainen vessahätä saivat minut sekä mieheni hetkeksi jo luulemaan, että numero kakkonen on jo työn alla. Vielä kun heräsin yhtenä yönä kuukautiskipujen kaltaisiin vatsanväänteisiin, olin aivan varma, että kohdunkasvukipujahan nämä. Uni karisi silmistä aika nopsaan ja päässä myllersi. Voiko olla totta? Miten se voisi olla totta? Minkä ikäiseksi Pöpö ehtii, ennen kuin tämä syntyy? Milloin tämä on saanut alkunsa?

Päivänvalossa tehty raskaustehti näytti kuitenkin vain yhtä viivaa. Täytyy sanoa, että helpotti. Raskaus”oireet” ovat myös sittemmin kadonneet.

Uuden aika ei siis ole vielä. Mutta toivottavasti kuitenkin jossakin vaiheessa, ehkä parin vuoden sisällä. On kuitenkin muistettava, että taustalla tikittää myös se kuuluisa biologinen kello. Huomaan oikeasti haaveilevani, että saisimme vielä toisia lapsia. Toivon, että Pöpöläinen saisi kasvaa sisarusten keskellä.  (Siinäpä jälleen yksi omalla kohdalla täyttymätön toive, itse kun olin iltatähti, jonka isosiskot olivat jo muuttaneet pois kotoa.)

Ja olisihan se ihanaa nuuhkia taas vauvantuoksua. Katselin juuri tänään Pöpöläisen varhaisimpia vauvavideoita, ja voi, miten pieni ja suloinen kissanpoika se on ollutkaan…

Kaksi vaikeaa asiaa

Kun kerran kysyitte, niin nytpä saatte kuulla yksityiskohtaisen kärsimyskertomuksen uni- ja syömävaikeuksista.
Siis miksi, oi miksi, voi olla niin vaikeaa oppia syömään ja nukkumaan?

Pöpöläinen on vieläkin oikea maitovasikka. Neljä kuukautta tässä on opeteltu syömään muutakin ruokaa, mutta tulokset ovat hyvin häilyviä. Yritämme tarjota lapsukaiselle kuuliaisesti viittä ateriaa päivittäin; aamupuuroa, lounaslihasosetta, hedelmäsosevälipalaa, päivällislihasosetta ja iltapuuroa. Alasmenevät määrät vaihtelevat, hyvänä päivänä puurot ovat noin 1,5 dl kukin, soseita menee puolesta yhteen pikkupurkillista sitä kaikkein limamaisinta versiota. Mutta nämä ovat siis hyvien päivien määriä. Heikkoina päivinä alas menee kaksi, kolme lusikallista per ruokailu, itkun kera. Hyviä ja huonoja päiviä ei voi ikinä tietää etukäteen. on vain aavisteltava, mikä milloinkin on syynä huonoon menestykseen: väsy, tylsyys, liika hässäkkä, se että ollaan kotona, se että ei olla kotona…

Syöminen ja syöttäminen on tulossa rasitteeksi, kidutustapahtumaksi joka toistuu monta kertaa päivässä, jota pelätään jo ennalta.

Ja koska ei syödä, ei myöskään kasveta. Pöpöläisen paino on parissa viime punnituksessa tippunut, mikä ei kuitenkaan ole vielä terkkarin tätin mielestä ollut huolestuttavaa. Itse kuitenkin ajattatelen sen kielivän, että laps’parka on nälissään. 
Ja kun illalla ei juuri huvita/jaksa/voi keskittyä syödä, ei yöllä saada nukuttua. Tissille herätään puolentoista tunnin välein…ja joka kerralla pöpöläinen syö niin ahnaasti, että olen valmis uskomaan lapsen olevan nälkäinen. Ja kun yöt tissitellään, niin jossakin vaiheessa, usein tuossa viiden aikaan, vaippa täytyy yli äyräidensä ja pissa kastelee yöpuvun ja sängyn. Ja vaipanvaihdon - vaikka kuinka vähäeleisen – jälkeen lasta on vaikea saada rauhoittumaan ja uneen. Saattaa hyvinkin mennä puoli tuntia tai kolme varttia, ennen kuin perhe pääsee taas uneen. Voi ahistus.

Ja kun koko yö on syöty, menee pitkälle puoleen päivään, ennen kuin muu ruoka taas maistuu.

Olen yrittänyt pääni puhki miettiä, miten tätä kierrettä saadaan katkaistua inhimillisesti. Välillä tuntuu että olemme umpikujassa. Unikoulu ei ole mielestäni paikallaan, koska uskon lapseni todella olevan yöllä nälissään. Tutti ei maistu. Velliä ei osata syödä koska tuttipullo on ihan käsittämätön kapistus, joka itkettää, eikä mukistakaan mene mitään alas muuten kuin leikkimismielessä (varttitunnissa 15 ml, sekin lähinnä paidalle). Korviketta ei osata juoda – maitoallergisen korvike Almiron Pepti on tosi huisan hajuista ja makuista.

Toivoa tilanteeseen on kuitenkin jonkin verran tuonut viime viikko, sillä tissin ollessa päivisin töissä Pöpöläinen on syönyt soseitaan aiempaa innokkaammin. Nyt viikonloppuna olin itse lusikanvarressa ja menekki oli jälleen säälittävä. La: ei aamupuuroa, 3 rkl lounasta, 2 rkl päivällistä, ei iltapuuroa. Su: pieni aamupuuro, lounas: puoli prk lihasosetta, puoli prk hedelmäsosetta, päivällinen: puoli prk lihasosetta, keskikokoinen iltapuuro (2 dl).

Toinen toivo on sormiruuissa: joitakin ruokia menee napostelemalla – tosin mikroskooppisia määriä, mutta meneepä kuitenkin.

Tiedän järjen tasolla, ettei näin pieniä (eikä varmaan isompiakaan) kannata vertailla taidoissa tai muussakaan kehityksessä. Mutta silti käy niiiii-in kateeksi, kun näkee samanikäisiä lapsia, jotka aukaisevat lusikalle suunsa ammolleen, jotka syövät kupunsa täyteen missä vain ja mitä vain varttitunnissa ja ilman yhtään itkun vinkaisua, jotka ottavat tuttipullon tai vellimukin omaan pikkukätöseensä ja juovat vellin omatoimisesti.

Joskus, joskus nämäkin ongelmat ovat ratkenneet ja pöpöläisestä on kasvanut teinikäinen möhömaha, joka syö liikaa ja nukkuu puolille päivin. Mutta sitä ennen saattaa mulla tulla herno.

 –

Siis tää oli vastaus kysymykseen “Miten teillä yöt menee?”. Huonosti.