Archive for syyskuu 28., 2007

vaihtelu virkistää

Kyllä on meidän päivät erilaisia. Siis ainakin mielialojensa puolesta. Toissapäivänä kaikki meni niin hienosti. Päiväunille nukahdettiin mukavasti kerta toisensa jälkeen. Unta saatiin ehkä kolmisen tuntia yhteensä. Niinpä Pöpöläinen jaksoi leikkiä ja seurustella hymyhuulin suurimman osan päivästä. 

Eilen taas kränättiin heti alusta saakka. Nukkumattia potkittiin otsaan heti, kun se uskalsi nenäänsä näyttää. Koko päivänä nukuttiin yhteensä vain vähän yli tunti.  Illalla uni tuli heti, mutta koko yö oli yhtä risaista heräilyä tunnin välein. Puuh.

Tänään aamupäiväunien aikaan Pöpöläinen haukotteli ja hieroi silmiään lupaavasti. Kun vein kaverin sänkyymme imetettäväksi unten maille, alkoi hillitön heiluminen. Ei tissiä, ei! Hyi olkoon, kertoi kiljunta, kääntelehtiminen ja paniikki. Lopulta saimme suoranaisesti painia, jotta sain lapsukaiseni rinnalleni. Ja kun olin laittanut Pöpöläiselle tissin suuhun, hän yllätys yllätys – tarttui siihen ahneesti ja imi itsensä uneen viidessä minuutissa.

Kävimme päivällä neuvolassa ja alkuvisiitin Pöpö pani parastaan. Jutteli, viserteli, sätkytteli, punnerteli pritsillä minkä ehti. Ja sitten aivan yhtäkkiä alkoi itku, jonka sai taukoamaan vain pienoisiksi hetkosiksi tissillä, hyppyytyksellä, vaunujen heilutuksella. Ulkovaatteiden pukeminen oli yhtä koettelemusta. Ja kun ovesta ulos pääsimme, kaveri oli jo sikeässä unessa. 

Onni täällä vaihtelee, niinpä. Kunhan vain pysyisi äitimuori perässä. Koskaan en aamulla tiedä, millä tuulella tänään ollaan. Ja koskaan en nukuttaessani tiedä, saako Nukkumatti hiekkansa heitettyä alle aikayksikön, vai levitelläänkö sitä santakuormaa vielä tunninkin päästä. Opetellaan.

3 comments syyskuu 28, 2007


Aiheet

ahdistusta arkea huomioita iloa isyyttä juhlaa jännitystä kauhua kohellusta kysymyksiä neuvola pelkoja sukua surua unia uutta vointia väsyä ystäviä

Kommentit

Eniten luettuja

Tästä lukemista edellisiltä kuukausilta

syyskuu 2007
ma ti ke to pe la su
« elo   lok »
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930

Blogroll

edelliset turinat

Sähköposti:

kukannuppu(at)postiloota.net

Et ole yksin