Kipeää miesväkeä

…Mies saatiin sairaalasta kotiin viime lauantaina, ja sieltä konkkasi kovasti kipeä nelijalkainen otus kotisänkyyn kolotuksiaan kärsimään. Polvi on vielä aivan tönkkö ja arka.  Oi ja voi.

Apean ja kipeän Miehen mieli tuntuu onneksi pysyvän plussan puolella Pöpöläisen hurmaavilla hymyillä ja hihkunnoilla. Nämä kaksi tuntuvat nyt olevan toisilleen mitä parhainta seuraa ja nauttivat toisistaan täysillä. Mies soittaa Pöpöläiselle kitaraa, köllöttelee samalla matolla tai sängyllä ja leikkii väsymättä tuntitolkulla. Ja sitten siihen päälle yhteiset päiväunet toisiinsa käpertyneinä. Suloista Äiteetä tarvitaan kuitenkin yhä: kantamaan Pöpöläistä huoneesta toiseen, pesemään pyllyä, valmistamaan ruokaa ja niin: imettämään.

Pesukonekin on saatu vaihdettua. Uusi kone hyrrää mukavaa taustamusiikkia joka päivä.

Mutta mutta: viime viikolla mammatapaamisessa eräs uusi tuttava sanoi katsoneensa, että hänestä näyttää kuin Pöpöläisellä olisi iho-oireidensa perusteella jokin allergia. Tuo lausahdus sai minut vihdoinkin tekemään sen, mikä olisi pitänyt jo tehdä kauan aikaa sitten: varaamaan ajan allergialääkärille. Olinhan minä tuota jo epäillyt: itkuisuus,  heikot unet, kutina, taiveihottumat, hurrrjat kakat… kaikki ne voivat olla allergiaoireita, mutta myös toisaalta ”normaaliin” sopivaa tähän ikään kuuluvaa ohimenevää vaivaa. Kerroin näistä oireista viime käynnillämme neuvolassa, mutta kesäsijainen kuittasi ne tyyliin “osta apteekista kortisonvoidetta ja käytä sitä”.

Tuosta lähes tuntemattoman äidin lausahduksesta heränneenä tartuin asiaan ja tällä viikolla selvisi ihopistokokein, että Pöpöläisellä näyttäisi olevan lehmänmaitoallergia. Nyt me molemmat olemme maidottomalla dieetillä ja seuraamme, paranevatko nuo oireet.  Mikäli ymmärsin lääkärin puheista oikein, allergiaa testataan vielä myöhemmin uudelleen verikokein.  

Yhtäältä olen helpottunut: ehkä näihin vaivoihin saadaan nyt apua tuosta maidottomuudesta.  Toisaalta pelottaa: en tietenkään haluaisi lapselleni koko elämää kestäviä vaivoja. Suuri osa imeväisikäisten maitoallergioista paranee parin vuoden ikään mennessä, mutta osa lapsista saa lisää uusia allergioita. Ja kun Pöpöläisellä on isänsä puolesta aika tavalla erilaisia rasitteita (keliakia, laktoosi-intoleranssi, siitepöly- ja eläinallergiat), meillä voi hyvinkin olla edessä allergiaperheen tie. Huokaus.

Mahdollisuuksien viikko

…Ja kuinkas sitten kävikään?

Mahdollisuuksien maanantai alkoi mukavasti. Kun me Pöpön kanssa heräsimme, mies oli jo lähtenyt töihin. Koska jääkaapissa oli edellisiltana leivottua omenapiirakkaa, kutsuin naapurin yksinasuvan papan luoksemme aamukahville. Mikäpä sen kivempaa: aurinkoinen kiireetön aamu, tuoretta kahvia, omenapiirakkaa ja kivaa kahviseuraa.

Mutta sitten iltapäivällä mies tuli töistä kotiin ja valitti kipeytynyttä polveaan. Terveyskeskuspäivystyksen ja seuraavan aamun lääkärissäkäynnin jälkeen ukkoparka passitettiin sairaalaan niveltulehdusepäilyksen vuoksi. Olemme siis saaneet pärjäillä Pöpön kanssa kahdestaan. Ensimmäiset päivät menivätkin hiukan kurjissa tunnelmissa. Huolta ja murhetta riitti, kun sairaalassa ei tunnuttu saavan edes diagnoosia tehtyä. Voi kuinka pitkiltä päivät tuntuvatkaan, kun ei tiedä, milloin toinen pääsisi takaisin kotiin.

Selvisimme kuitenkin alkuikävästä ja ukko on nyt jo paremmassa kunnossa, vaikkakin edelleen siellä sairaalassa. Olemme Pöpöläisen kanssa yrittäneet tavata joka päivä kavereita, tehdä kauppareissuja ja keksiä pieniä menoja, jotta aika kuluisi jouhevammasti. Kävimme kertaalleen sairaalallakin, mutta koska kyseessä on infektiotautien osasto, siellä ei kannata vierailla lapsen kanssa.

Lisäväriä tilanteeseen toi keskiviikkoiltana nikottelemaan alkanut pyykinpesukone. Masiina on muutenkin jo saattohoidossa, on kovin vanha ja pieni ja onneton linkoamaan, joten tilanne ei tullut yllättäen eikä pyytämättä. Mutta ajankohta on ehkä hiukan heikko. Nyt on sitten pika pikaa metsästettävä uusi sopiva kone ja tilattava se tuonteineen ja asennuksineen.  Ja sitä ennen pestävä pyykkiä naapurissa.

Kotihommat ovat kasautuneet aika lahjakkaasti: pyykit, tiskit, lehdet, lelut ja puklurätit  ajelehtivat pöydillä, lattioilla, nurkissa. Tänne saisi tilata puskutraktorin joka raivaisi lattiat tyhjiksi. Ketään ei kehtaa kutsua kylään ja itsekin on kohta paettava tätä näkyä.

Toinen pari käsiä olisi lapsosen kanssa väliin aika tarpeen… yksin lapsen kanssa ollessa kun ehtii siivota vain viisi minuuttia kerrallaan. Pöpöläinen tuntuu tällä haavaa tarvitsevan vielä aikaisempaa enemmän seuraneitiä: kaveri kun on varsin nokkela kääntämään itsensä  mahalleen, mutta ei pääse vielä omin avuin takaisin selälleen. Sätkyttelevä koppakuoriainen tarvitsee jatkuvaa päivystäjää auttamaan maailman jälleen oikein päin paikoilleen. 

Mutta vaativuudestaan huolimatta tämä viikko on jollakin jännällä tavalla lähentänyt minua lapseeni. Alkuviikon ahdistus on haihtunut ja olen jo paljon paremmalla mielellä. Ehkä tämä totaalinen kahdestaan jääminen on osoittanut minulle, että vastoin odotuksiani pärjäänkin lapseni kanssa. Että me osaamme olla toistemme kanssa. Että ei tässä olekaan mitään hätää.

Tavan menoa

Arki on ihanaa!

Ensimmäinen viikko ahdistuksia täynnä olleen kesälomakauden jälkeen sen näytti: tavallinen arki on ihanaa - sille, joka ei suuria odota, ei tule myöskään suuria pettymyksiä, mutta tulee iloisia yllätyksiä:  

tiistaina nukuimme onnellisesti koko päivän, 
keskiviikkona lähdimme uuvuttavan kränäaamun päätteeksi ystäviä tapaamaan ja koko reissu menikin hienosti ilman kyyneleitä 
torstaina tapasimme kävelyllä erään vanhan tuttavan, ja ilmeni, että hän asuukin aivan kulmilla ja hänellä on samanikäinen vauva.

Huomenna on maanantai, ihanaa. Mikä mahdollisuuksien päivä 

Arvoa ja kunniaa

Hna lahjoitti tämän. Kiitos. Olen onnesta mykkänä.

—

Jostakin syystä tämä blogi tuntuu haamupäivittyvän Blogilistalla tuon tuostakin. Hmm. En tiedä miksi. Tietääkö joku muu?

Taas kotona

Viikon mittainen mummolaretki on nyt takana, ja täytyy nyt oikein suitsuttaa, että kakkaisesta alustaan huolimatta (kts. ed. postaus) reissu meni hyvin. Sekä meidän aikuisten että Pöpön puolesta. Pöpö sai katkeamatonta huomiota: aina oli syliä, hymyjä, laulua ja soittoa. Isovanhemmat saivat puuhata ja touhuta sydämensä kyllyydestä ja antaa ja vastaanottaa rakkautta. Ja vanhemmat saivat kerrankin syödä kahdella kädellä ja käydä saunassa samanaikaisesti. Mieheni kanssa turisimme, että taisi olla yhdentoista vuoden käynneistä jopa se kaikkein mukavimmin sujunut reissu.

Ja nyt sitten ollaan takaisin arjessa. Miehellä alkoivat työt ja koska alkuun päivät tuppaavat olemaan tavallista pitempiä, joten saamme pärjäillä Pöpön kanssa täällä kahdestaan. On se surkeaa, kun toinen ehtii olla lapsen seurassa vain parin tunnin ajan ennen kuin pikkuinen menee jo nukkumaan. (Joo ja tietty vaikuttaahan tämä omaankin jaksamiseen, mutta ei siitä nyt sen enempää.) 

Pöpö sai eilen 5-kuukautisrokotuksen ja rotavirus -rokotuksen vahvistuksen ja kiukkuaa nyt niistä noussutta pientä kuumetta ja mahakipua. Pikkuista väsyttää ja itkettää ja olemme pesineet pedissä lähes koko päivän torkkuen, nukkuen ja kirjoja lukien.

Keväällä emme vielä ehtineet mihinkään näistä lähinurkkien äiti-lapsi -piireistä. Nyt asiaan on tarkoitus tehdä korjausta. Mikäli tuleva yö ei mene ihan piparin atomeiksi, yritämme huomenna jaksaa vaunutella lähiseudun mammapiiriin mukaan. Hitsi, kun ne alkaa aina niin varhain aamulla!  Keväällä ehdimme tutustua vauvauintiin kolmen pulikointikerran verran ja aiomme jatkaa jonkin aikaa…Muskariinkin ilmoittauduimme, mutta se alkaa vasta kuukauden päästä.  Jopa tästä viikko-ohjelmaa jo kertyykin. Liikaa ei saisi ahmia, mutta pari säännöllistä viikkomenoa voisi kuvitella jaksavansa.

Ja vielä lisää lapsiperheen arkea: mies on muuttanut omaan sänkyynsä nukkumaan. Koska työläisen on jaksettava, vaikka pieni kaveri olisi päättänyt treenata juuri oppimaansa käännöstä koko yö, mies otti patjansa ja muutti alakertaan. Haikeaa, mutta käytännöllistä.

Sotkua

Tapahtui 24 kilometriä ennen määränpäätä. Pöpöläinen herää autopäiväuniltaan ja menettää välittömästi hermonsa istumiseen. Päätämme pysähtyä seuraavalle mahdolliselle huoltoasemalle jaloittelemaan vaikka määränpäähämme olisi enää varttitunnin ajomatka. Mitä sitä lasta huudattamaan.

Vaihdamme vaipat. Syömme jäätelöt huoltoaseman terassilla. Imetän. Kuuntelen, kun Pöpöläisen peräpäässä rutisee. Rutisee ja rutisee, vielä rutisee. Imujen loputtua kurkkaan vaipan lahkeesta sisään eikä vaipassa näy mitään. Nousen, ajattelen että menisimme takaisin autoon jatkamaan matkaamme.

Mies huomaa sen ensin. Hameeni on kaaaakasssa, puseroni kakassa, löysä keltainen vana valuu säärtäni pitkin kenkään, tuoli on kakassa, pihakivetys kakassa.  Viiden litran kakasta riittää moneen paikkaan.

Mies menee siivoamaan lasta, minä lähden hakemaan autosta vaihtovaatteita. Kun palaan autolta ja kuljen äskeisen tuolin ohi, siinä istuu jo nuori mies.  Luikin ohitse vähin äänin.

Väliaikatietoja

Viime yö nukuttiin hyvin, vain kolme syöttöä.  Jopa näyttää ja tuntuu erilaiselle. Aurinko paistaa ja on ihana ilma. Niin ulkona kuin sisälläkin.

Pöpö harjoittelee kovasti vatsalleen kääntymistä ja melkein tänä aamuna jo onnistuikin. Kaikki raajat koskettivat jo maata, mutta siitä sittenkin vielä palattiin takaisin selälleen.

Tänään lähdetään Pöpön mummilaan ja siellä poikanen saa loppumatonta huomiota ja äiti valmiin ruokapöydän.

Menomatkalla pysähdytään ystäväperheen luo. Jee!

Pisaroita

Jotta elämä ei olisi vain pelkkää valittamista, kokoan tähän nyt ihan tarkoituksella listan tämän hetken mukavista asioista:

- Aamut ovat päivän parasta aikaa. Silloin lapsukainen on pelkkää aurinkoa ja hymyä.

- Pöpöläinen osaa nauraa ihanasti rätkättäen. Kaikenlaiset pörinä- ja surinaäänet ovat in ja pop.

- On mainiota seurata kuinka uudet asiat kiinnostavat ja pieni pää pyörii vilkkaasti esim.   bussimatkalla toisia matkustajia ja maisemia katsellessa

- On ihanaa seurata, miten hellä katse sekä Pöpöläiselle että hänen isälleen syttyy silmiin, kun he leikkivät keskenään.

- On ihanaa, miten Pöpöläinen ilahtuu, kun äitikin tulee leikkiin mukaan.

- Useimpien päivän iltoina Pöpöläinen nukahtaa tosi helposti. Sinisestä unesta ei aina ehditä edes viimeiseen säkeistöön saakka.

—-

AAAARGH. En osaa olla nyt edes tiristämis-puristamis-pakottamispositiivinen, vaan tähän lipsahtaa myös tällainen:

Muttasiltijoskusainajokapäivämontakertaa toivoisin, että Pöpöläinen nukkuisi päivisin säännöllisemmin ja pitemmin, ei riehuisi tissillä aina kun olemme poissa pimennetystä makuuhuoneestamme emmekä ole pitkällämme, nukkuisi yöllä myös pidempiä kuin kolmen tunnin jaksoja, söisi päivällä harvemmin kuin tunnin välein ja ennenkaikkea: ei kakkaisi yöllä kolmea täysvaipallista. Ja olen kateellinen sellaisten lapsien äideille.