Katsaus taaksepäin

No niin Eve, nyt vihdoin vastaan sinulle.

Oli pakko vielä palata, laittaa sulle tähän pätkä sun omaa kirjoitusta sieltä toisesta päästä:
Thursday July 13th 2006, 10:55 am
Filed under: kysymyksiä, hämmennystä
Ajoittain on todella vaikea uskoa todeksi tätä asiaa, tuntuu että tämä on ihan absurdia. Minäkö raskaana? Hah hah. On helppoa luetella joukko asioita, jotka kiinnostavat hurjan paljon enemmän kuin lastenhoito, kakkavaipat ja sosepurkit. Päivän Hesari, matkailu, ystävien tapaaminen, puutarhanhoito, noin muutamia mainitakseni.

Mitä ajattelet, kun luet kirjoittamaasi nyt?

Comment by Eve Mantu 

Raskausuutisessa oli kyllä sulattamista. Aluksi olin aivan kamalan ahdistunut ja peloissani. Monet kerrat uutista kertoessani itkin. Joidenkin ystävieni ilmaisema vilpitön innostus ja onni tuntuivat kiusalliselle, kummalliselle ja vieraalle. Tarvitsin todella kaikki ne yhdeksän kuukautta asiaan sopeutumiseen. 

Olen aina pitänyt itseäni anti-lapsifanina. En ole juuri osannut leikkiä pienten lasten kanssa. Enkä ihastella vastasyntyneitä. Räkänokkaiset, tuhatta ja sataa juoksevat ja  kiljahtelevat leikki-ikäiset ovat lähinnä aiheuttaneet minussa väistöreaktioita. Vierailut lapsiperheissä ovat tuntuneet rasittaville ja olen kaivannut takaisin oman kotini hiljaiseen rauhaan. Jollakin syvällä tasolla lapset tuntuivat kaikennielijöille riesoille, jotka uuvuttavat heitä ympäröivät aikuiset loputtomilla tarpeillaan.  

Vaikeiden ja vieraiden tunteiden taustalla ovat omat lapsuudenmuistoni ja lapsuudenkotini kireä tunnelma. Vanhemmillani ei ollut aikaa eikä kärsivällisyyttä aktiivisen pikkutytön tarpeille. Mitenpä voisinkaan hyväksyä toisissa sellaista, jota minussakaan ei ole hyväksytty? 

Ja koska en juurikaan ole ollut lasten seurassa, lasten maailma on jäänyt vieraaksi. Jos minulla olisi ollut nuorempia sisaruksia, olisin ehkä oppinut luonnollista kautta hyväksymään pienien lasten tarpeet ja toimet.

Nyt kuitenkin lapsenhoitoani motivoi tarve antaa Pöpölle toisenlainen lapsuus kuin se, minkä olen itse elänyt. Olen saanut paljon rohkaisua Attachment Parenting -ajattelusta. Että lapset eivät olekaan pahantahtoisia kiukuttelevia vaatijoita, vaan vanhempien tukea ja hellyyttä tarvitsevia ihmistaimia … Että lapsen tarpeille on aina luonnollinen syy ja selitys.

Monesti kuitenkin mietin, että ehkä juuri vauvaa on vielä helppo rakastaa. Miten käy, kun tuolle helposti tyydytettävälle pötkölle ilmestyy oma tahto?

—

Vaikka ensimmäinen ostamani vauvalehti viihtyi pitkään yöpöydän laatikossa, ennen kuin uskalsin lukea sitä, olen sittemmin löytänyt itseni lukemasta lastenhoitoon liittyviä kirjoja, lehtiä ja verkkopalstoja. Fiksuilta tuntuvia vinkkejä testataan, muut jätetään huomioimatta…

Kakkavaipat kiinnostavat, koska ne kertovat a) syökö lapsi tarpeeksi b) toimiiko vatsa c) voidaanko meillä hyvin ja ollaanko me kaikki onnellisia.

Sosepurkeista en tiedä vielä mitään. Ehkä jatkossa.

Hesarin ehdin harppoa läpi mutta moni juttu jää lukematta. Moni ei myöskään enää kiinnosta.

Matkailu on jäissä kunnes rahatilanne selkenee. Mielessäni kyllä suunnittelen vaikka millaisia reissuja, mutta käytännössä en uskalla polttaa säästöjämme vielä tässä vaiheessa. Pääsehän sitä edes sitten jatkossa työmatkoille…

Ystäviä olen tavannut viime aikoina huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Ja jopa saanut uusia.

Puutarhanhoitoon kaipaisin lisäkäsiä, mutta toisaalta jos käytän päiväunihetket tehokkaasti, siihen saattaa viikossa olla jopa enemmän aikaa kuin työssäkäydessä…