maailma laajenee
maaliskuu 12, 2007
Eilen ulkoilimme ensimmäistä kertaa Pöpön kanssa. Otimme esille uudet uljaat vaunut ja vaatetimme lapsen niin hyvin kuin osasimme, oli toppapukua ja makuupussia. Pienestä pojasta kasvoi niin suuri käärö, että hyvä kun vaunukoppaan mahtui!
Ovella katsastin vielä koppaan ja huomasin, että raukalla on kaula ihan paljaana. Eikä pipoa ollenkaan. Juupa juu, eikös ne äidit yleensä huomauttele jälkikasvulleen piponkäytön tarpeellisuudesta! Niin….pitäähän sitä päätäkin jollakin suojata, pelkkä toppapuvun huppu ei taida siihen riittää. Onneksi pienellä penkomisella kaverilta saadusta laajasta vaatevarastosta löytyi yksi juuri sopiva kypärälakki. Se oli kyllä sen verran pieni ja tiukka, että sen kiskominen päähän sai lapsen hieman protestimielialalle.
Ulospäästyämme työnsimme Miehen kanssa vaunuja ylpeinä ja vuorottelimme aisan takana vähän väliä: työnnä sinä tuonne mutkaan asti, sitten on minun vuoroni. Rattaat kulkivat kevyesti, ja meistä molemmista hehkui ensiajelun onnea.
Pöpö nukkui koko kierroksen ajan ja oli täysin tietämätön ohimenevistä maisemista. Ehkäpä reissun suurin hyötyjä olinkin minä itse: tuntui hyvälle päästä haukkaamaan happea, liikuttelemaan kolottavia hartioita ja katsastelemaan kotikulmia lähes kahden viikon sisälläolon jälkeen. Viimeisin pitempi ulkokävelyni onkin todella ollut Pöpön syntymää edeltävänä päivänä eli tasan kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen päivät ovatkin menneet suurimmaksi osaksi kotona sisällä, kun pienokaista ei ole vielä saanut uloskaan viedä ja äidin tissien on pitänyt olla saatavilla kolmen minuutin sisällä ensiparkaisusta. Huimat kaksi kertaa olen käynyt läheisellä huoltoasemalla ostamassa jotakin puuttuvaa evästä.
Ulos tekisi taas mieli, mutta askarruttaa kovin, missä välissä sinne oikein kannattaa lähteä. Päivärytmimme ovat vielä kovin muuttuvaisia. Useimmiten syötön jälkeen seuraa uni, mutta ei aina. Joskus vekara jaksaa sinnitellä syötön jälkeen hereillä pitkänkin aikaa. Enkä osaa sanoa, miten pitkäksi aikaa sitä unta kulloinkin riittää. Ja kun kaveri herää, nälkä tulee minuuteissa! Ensi parkaisusta on parempi ryhtyä aukaisemaan maitobaaria sen saman tien, ettei toinen joudu paniikin valtaan.
Tästä kaikesta johtuen tuo uloslähteminen ei kauheasti hotsita. Mitäs sitten, kun olen tuolla pururadalla/naapurilähiössä ja Pöpö on vaunuissa, eikä nukahda, vaan itkee vain nälkäänsä tai jotakin muuta? Menenkö imettämään lähimmän tupakansavuisen juottolan naistenvessaan vai jäänkö istuskelemaan bussipysäkille ja kaivan tissin esiin? Kesällä se onnistuisi, nyt kai tulisi vain rintatulehdus! Ja miten ikinä pääsen täältä kotoa Pöpön kanssa kaupungille, kun menomatkakin kestää jo kolmisen varttia? Yhtäkkiä Cafe Lasipalatsi tuntuu yhtä vaikeasti saavutettavalta kuin maalla sijaitseva mummola.
Kokeneemmat, antakaa vinkkejä, ennen kuin sammaloidumme näille sijoillemme. Pöpöstä saattaa muuten tulla Tynnyrissä kasvanut poika.
Entry Filed under: arkea, iloa, kysymyksiä, pelkoja. .
8 Comments Add your own
Leave a Comment
Some HTML allowed:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>
Trackback this post | Subscribe to the comments via RSS Feed
1.
A:n äiti | maaliskuu 12, 2007 at 9:01 ip
Rohkeasti vaan liikkeelle! Maitohanan voi aukaista vaikka bussissa. Parin viikon päästä kevätaurinko lämmittää ihanasti, niin imetys käy vaikka bussipysäkillä.
Pian huomaat, että onpa vauvan kanssa mukava ja helppo lähteä, kun ruoka kulkee kätevästi mukana. Siis jos imetys on lähtenyt käyntiin mukavasti eikä Pöpö ole nuuka ruokintapaikkansa suhteen.
2.
kukannuppu | maaliskuu 12, 2007 at 9:37 ip
Juu, täällä todella imetetään. Pöpö syö usein, pitkään ja hartaasti. Se tässä hiukan pelottaakin. Helposti menee puolitoista tuntia imetyksessä, sitten kaveri nukkuu tuntemattoman ajan ja sitten taas uudestaan… Puolitoista tuntia bussipysäkillä on pitkä aika..
3.
Piia | maaliskuu 12, 2007 at 10:31 ip
Kai se riippuu omasta ja vauvan “tempperamentista” tuo maailmanmatkaaminen ja mammakahvittelut. Mä melkein käyn kylässä tai kutsun ihmisiä meille. Jos ei oo ennestään mammakamuja, kannattaa hankkia niitä vaikka vauvamuskarista kun pikku-vaavi tuosta vähän kasvaa.
Kyllä se rintatulehdus iskee helposti ja joillekin ihan kesälläkin… kuin niin kuulostan vähän hmmmm.. mökkiintyneeltä ;D
Ihan samallalailla minäkin pyöritin noita heräämisiä ja itkuja viimeisimmän kanssa. Ja kun tempperamentti vaavilla ei oikein sietänyt noita reissuja, jäivät ne myös vähiin. Siinä ei vaan ollut mitään nautittavaa, kun paikallisessa ostoskeskuksessa ainoa ajatus oli että herääkö se kohta huutamaan ja sitten kun heräs, oli heti kakat housussa ja viereinen pappa katteli paheksuvasti kun imetin, sideharson alla.
Jotkut ystäväni ovat varsinaisia maailmanmatkaajia, kuten heidän vauvansakin. Toivottavasti olette tätä jälkimmäistä sorttia, että vauvakin viihtyy, nukkuu ja syö, missä vaan
Pidän peukkuja sille!
Olipas taas vuodatus
Mutta lykkyä pyttyyn!
4.
Tsu | maaliskuu 13, 2007 at 11:43 ap
Minä olen omieni kanssa todennut sen, että paras aika lähteä liikkeelle on heti syötön perään. Vaunuissa on yleensä uni tullut suht heti ja unta on jopa riittänyt sen ajan mitä vaunut ovat liikkeellä. Onhan sitä kyllä välillä pitänyt sitten tehdä syöttöpysähdyksiä kirjastossa, kahvilassa (paras vaihtoehto, voi itsekin nautiskella kupin kahvia tai jotain
) tai kaupassa jos on sattunut heräämään, ja sitten syötön jälkeen kotimatkalle (meillä tuo kävelylenkki asioille on 2 km suuntaansa tai vähän ylikin). Joskus on käynyt myös niin että on herännyt kotimatkalla itkemään mutta eihän siinä muu auta kuin laittaa vain töppöstä toisen eteen ja kävellä kotiin ruokkimaan jälkikasvu kylmänä vuodenaikana.
5.
A:n äiti | maaliskuu 13, 2007 at 8:19 ip
Aivan, olin täysin unohtanut järjettömän pitkät imetykset kahtena ekana kuukautena. Oma poikaseni asui rinnalla kaksi ensimmäistä kuukautta, varsinkin illat. En kuolemaksenikaan muista miten ihmeessä tempputaikuroin meidät ihmisten ilmoille. Kävin mm jouluostoksilla kolmiviikkoisen toukan kanssa. Lapsi tosin viihtyi LIIKKUVISSA vaunuissa montakin tuntia, nukkui.
6.
anu | maaliskuu 13, 2007 at 8:56 ip
Heissan,
Meidänkin tyttö oli kova tissittäjä ihan pienestä pitäen, ja tunnin imetys oli ihan jokapäiväistä juttua. Tarkistin omista “muistelmistani”, että 3 kk:n iässä imetysväli oli “jopa” kaksi tuntia! Tällöin aloimmekin liikuskella kaupungilla, kun osasi suunnitella menemiset niin, että löytyy imetyspaikka. Kerran imetin omassa autossa kuskin paikalla Nesteen pihalla…ja on the road again!
7.
kukannuppu | maaliskuu 14, 2007 at 10:22 ip
Hauskoja tarinoita teillä kaikilla. Kaikkeen sitä lapsen kanssa joutuukin! Ja nämäkin ovat varmaan vasta alkua…
8.
kukannuppu | maaliskuu 19, 2007 at 8:07 ip
Nyt takana on jo kaksi ostoskeskusreissua Pöpön kanssa. Hyvin ovat menneet, vaunukyyti on nähtävästi sopivan unettavaa… Ja koska mamma ei vielä jaksa riekkua ihmisten ilmoilla loputtomiin, kolmen tunnin päiväunet ovat olleet ihan riittävät shoppailuun.